Luontohetkiblogia kirjoittava biologi Mira Lainiola tietää, minne kaupunkiveneellä kannattaa soutaa. Itä-Helsingistä löytyy kiinnostavia retkipaikkoja Uutelan Halkullanniemestä aina Vartiosaareen saakka.
Silloin piti uida rauhassa rantaan. Mira Lainiola, 36, muistaa lapsuudestaan hetken, kun äiti huusi hänelle laiturilta. Vieressä ui käärme. Rajamäen taajaman viinatehtaan vieressä varttunut tyttö sai ensimmäiset luontoelämykset jo varhain. Pienen kujan varrella sai liikkua vapaasti, eikä matka kotiovelta seikkailujen pariin ollut pitkä.
Maalla oli oltava omatoiminen ja keksittävä tekemistä. Lainiola leikki savieläimillä ja etsi marjoja. Toisinaan isän traktorin matkassa pääsi syvemmälle metsään, jossa sai hyppiä suo-ojien yli ja leikkiä sammalmättäillä. Luonto oli vastassa myös silloin, kun lähdettiin Savoon tai Viljakkalaan. Perillä odotti mökki, jossa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä.
–Yhtenä vuonna puhdistimme veljen kanssa kanttarelleja naurettavan pienellä palkalla. Meillä oli hyvällä tavalla tylsää. Siinä oli kauhea savotta, ja saimme ehkä 10 markkaa, Lainiola muistelee huvittuneena.
Viherhiukkaset mikroskoopissa
Lapsuuden luontosuhde näytteli jonkinlaista roolia myös myöhemmässä elämässä. Ammatillinen kipinä syttyi viimeistään lukion biologian mikroskopointi-tunnilla.
Luokassa oli akvaario, josta oppilaat saivat ottaa vesikasveja ja tutkia niitä tarkemmin. Se ei innostanut kuin yhtä. Kun Lainiola kurkisti mikroskooppiin ja näki viherhiukkasia, hän innostui näkemästään. Silloin syntyi päätös hakea opiskelemaan biologiaa.
Kausityö Harakan saarella
Nykyisin Vuosaaressa asuva Lainiola kirjoittaa väitöskirjaa lääketieteellisessä tiedekunnassa ja työskentelee luontoaiheiden parissa ympäri vuorokauden.
Kiven päällä köllöttevästä sisiliskosta innostuvaa biologia on vaikea kuvitella toimistoon istumaan. Hiljattain päättynyt kausityö Helsingin Harakan saarella oli mieluisa pesti, jossa ei tarvinnut kököttää kahdeksaa tuntia sisätiloissa. Ympäristokasvattajana toiminut Lainiola muun muassa ohjasi päiväkoti- ja leikkipuistoryhmien saariseikkailuja.
–Yhtenä päivänä töissä kaksi päiväkoti-ikäistä lasta huusivat, että täällä lammessa on sormi. Hetken mietin, että ei kai, ja menin katsomaan. Sekunnin sadasosan se näytti ihan siltä. Lammessa oli sormen väriseksi muuttunut kuollut ukkoetana. Kun lähdet luontoon, et voi koskaan tietää, mitä näet siellä.
Lainiola kaivaa repustaan termospullon ja osoittaa merelle. Siellä ui telkkäpesue, jossa on useampi poikanen. Uutelan luonto tarjoilee elämyksiä, joiden äärelle kuka tahansa pääsee ilman autoa. Luontopolkua pitkin pääsee vaikka kodalle grillaamaan, kiipeilemään Skatanniemen kallioille tai ihan vaan uimaan.
Lainiola suosittelee myös patikointimatkaa Vuosaaren huipulle, jossa vastaan voi kävellä jopa mäyrä tai kettu. Toisinaan ryteikössä törmää myös kyykärmeisiin ja punkkeihin.
–Ei pidä olla lähtemättä ulos sen takia, että pelkää punkkeja. Ne on silti hyvä tiedostaa. Voi pitää pitkiä lahkeita ja vältellä pitkiä heinikoita. Eihän se punkki kuitenkaan osaa lentää, Lainiola muistuttaa.
Vuosaaren lisäksi hän suosittelee retkikohteita muualtakin Itä-Helsingistä. Äkkiseltään mieleen tulevat Jollaksen hiidenkirnut, Kivinokan ranta-alue, Vartiosaari, Itäsalmen Kasakalliot sekä Meri-Rastilan muinaisranta. Jos lukeutuu Helsingin ladun jäseniin, talvella voi pulahtaa avantoon Rastilan kartanon edustalla.
Blogi luo kontakteja
Luontohetkiblogia pari vuotta kirjoittanut Lainiola tietää, että ihmiset kaipaavat ideoita retkipaikoista, joihin on helppo mennä myös pienten lasten ja rattaiden kanssa. Itä-Helsingissä sopivia kohteita riittää.
Lainiola mainitsee EU-rahoitteisen NATTOURS -hankkeen, jonka sivustolla esitellään 10 valikoitua luontokohdetta Helsingistä ja Tallinnasta. Helsingin kymmenestä kohteesta kolme sijaitsevat Vuosaaressa. Mustavuori, Kallahti ja Uutela ovat paikkoja, joita on helppo suositella.
–Se on palkitsevaa, kun voi kertoa ihmisille, että on tällaisia paikkoja, joihin voi mennä ja mitä siellä voi tehdä. Ideoita on tarjottava tasaisin väliajoin, eivät ne muuten muistu mieleen. Siinä riittää työsarkaa.
Lainiolan omien sanojen mukaan blogin pitäminen on johtanut paitsi uusiin kontakteihin, myös pokan kasvamiseen. Kerran se johti siihen, että hän juoksi Instagram-tutun perään kalliolla, koska tunnisti henkilön koiran perusteella.
–Asiat menevät eteenpäin, kun on muita tarpeeksi hulluja. On tehtävä, vaikka muut pitäisivät sitä omituisena. Helsinki-päivänä houkuttelin väkeä saarivierailulle vesiskorpioniksi pukeutuneena, Lainiola selittää.
Haaveissa nuotiotarinat
Raikkaille ideoille ja uudenlaisille retkikonsepteille on tilausta. Lainiolan mukaan luontoon pitäisi innostaa muutenkin kuin kasveja ja eläimiä osoittamalla. Joskus havumetsä voisi toimia vain statistin roolissa. Kukapa kieltäytyisi historiallisista nuotiotarinoista tai akustisesta kitaraillasta keskellä metsää. Ainakaan toistaiseksi Vuosaaren rannoilla ei ole järjestetty moisia luontoretkiä, mutta Rastilan retkipäivää suunnittelevalla Lainiolla on paljon ideoita.
–Toivoisin enemmän paikallistoimintaa, johon on helppo mennä mukaan. Olisi hienoa saada sopivan kokoinen joukko samanhenkisiä yhteen. Ihmiset eivät oikein tajua, mitä kaikkea on ihan vieressä.
Vaikka merelle ja metsään pääsee suoraan metrolla, kulkupelin voi myös vuokrata. Itä-Helsingin rannoilla törmää kesällä niin kanootteihin kuin sup-lautoihin. Mikäli mielii käsiinsä perinteiset puuairot, sekin onnistuu.
Innostamiselle on tilausta
Lainiola ottaa kännykän esiin ja tarkistaa, onko hänen vuokraamansa kaupunkisoutuvene jo noudettavissa. Kahvila Kampelan tiskiltä annetaan matkaan avaimet ja pelastusliivit. Uutela kylpee ilta-auringossa, kun vene lipuu kohti ulappaa. Soutaminen näyttää helpolta.
Vaikka luonto on Lainiolalle kuin toinen koti, joidenkin kaupunkilaisten kohdalla tilanne on täysin päinvastainen. Lapsimessuilla eteen tuli tilanne, jossa isä ilmaisi tahtonsa viedä lapsi luontoon, mutta hän ei tiennyt, miten. Silloin Lapset luontoon -ständin takana seissyt Lainiola tiesi, että hän on oikeassa paikassa.
–Luontoon innostamiselle on iso tilaus. Moni kaupunkilainen on vieraantunut siitä. Metsässä ei ole pakko tehdä mitään, mutta tumput suorana seisominen voi olla tylsää. Metsäparkour on esimerkki siitä, että vanhoille asioille on keksitty uusia nimiä. Kaikesta tehdään nykyään coolimpaa.
Luonto vie levottomuuden
Veneen edessä siintää Nuottasaari, johon on suunniteltu vuokramökkikylää. Ainakaan toistaiseksi idea ei ole saanut vihreää valoa. Lainiola ymmärtää, miksi aihe herätti taannoin vilkasta keskustelua paikallisten keskuudessa.
Kaikki retkeilijät eivät ole ympäristövalveutuneita. Rannoilla näkee niin muovipulloja kuin lasin palasia. Lainiola on törmännyt grillipaikkojen roskakoreihin, jotka pursuavat laidan yli. Milloin maassa lojuu lasten vaippa, milloin nuuskapurkki.
–Mitä luontoon viedään, viedään sieltä myös pois. Tämä ei ole kaikilla hallussa, hän harmittelee.
Ilmeestä päätellen nyt ollaan tärkeiden elementtien äärellä. Kun Lainiola kertoo, että hänen persoonansa levottomuus rauhoittuu luonnossa, häntä on helppo ymmärtää.
–Voi tulla sellaisia hetkiä, joihin vaan pysähtyy ja tulee onnellinen fiilis. Kerran niin kävi Särkkäniemen luonnonsuojelualueella auringonlaskun aikaan. Maisema oli talvella kuin jostain Jäämereltä. Paksun jään vieressä näkyi avovettä, josta näkymä heijastui. Se oli ultimaattinen fiilistelyhetki lähiluonnossa.
Merimetso kaartaa ylle kuin merkiksi. On edettävä rauhassa rantaan, taas kerran.
Miran suosittelemia ulkoilualueita Itä-Helsingissä:
-Vuosaaren Mustavuori
-Jollaksen hiidenkirnut
-Meri-Rastilan muinaisranta
-Vartiosaari
-Kivinokan ranta-alue
-Kasavuori ja pronssikautinen hautaröykkiö
