Itä-Helsingin saaristo edustaa monille täysin tuntematonta seutua, mutta Minna ja Markku Vuorisalo tuntevat lähisaaret ja niiden tarjoamat mahdollisuudet poikkeuksellisen hyvin. Yli 30 vuotta yhdessä purjehtinut pari lähtee merille aina tilaisuuden tullen.

Näyttää siltä, että purjevene kallistuu mereen. Otan tiukemman otteen kamerasta ja nostan katseeni horisonttiin.  Istun Flow-nimisen 11-metrisen purjeveneen kyydissä, jota ohjaavat vuorotellen Minna ja Markku Vuorisalo. Pariskunta, jonka ansiosta istun elämäni ensimmäistä kertaa merellä jonkun muun kuin soutu- tai moottoriveneen kyydissä.

– Ihme, kun sinua ei pelota, Vuorisalot hämmästelevät.


Mainos:


Jostain syystä luotan pariin, joka on purjehtinut liki 30 vuoden aikana Suomesta Saksaan, Tanskaan, Ruotsiin, Latviaan ja Viroon. Tällä kertaa emme lähde merta edemmäs, vaan pysymme Itä-Helsingissä. Aurinkolahti loittonee takanamme, kun tuuli kuljettaa meitä yhä kauemmaksi Kallahden venesatamasta.

Ohitamme niemen, josta juoksijalegenda Paavo Nurmi hankki aikoinaan huvilatontin 1930-luvun lopulla. Rannalla loistaa uudenkarhea rakennus rantasaunoineen. Markku kertoo kuulleensa tarinan, jonka mukaan Nurmi olisi usein uinut vastarannalle, nykyisen Aurinkolahden kohdalle, hakemaan aamun lehteä.

Kiikaroimme mökkejä, huviloita ja villoja, joita ilmestyy näköpiiriin lokkien kaarrellessa yllämme. Vuosaaresta kotoisin oleva Minna pukee lämmintä yllensä vasta, kun osumme vastatuuleen.

– Myötätuulessa ihmiset ovat bikinit päällä, vastatuulessa päälle puetaan takit, hän nauraa.

Vuosaaren Venekerhoon kuuluu noin 400 jäsentä. Kuva: Jenna Lehtonen
Ennen navigaattoreita merelle suunnistettiin tavallisen kartan avulla. Kuva: Jenna Lehtonen

Kuusi vuotta ilman venettä

21-vuotiaana Minna mietti, voiko hän muuttaa Markun kanssa yhteen Hakuninmaalla sijaitsevaan kommuuniin, josta oli vapautunut tilaa. Vaikka seurustelua oli takana vasta neljä kuukautta, Minna muutti. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän asui jossakin muualla kuin Vuosaaressa. Neljä vuotta myöhemmin tuli aika palata itään – Minna odotti parin esikoista.


Mainos:


Elettiin vuotta 1991, kun nuori pari sai kaupungin asunnon Merirastilantieltä.

– Halusin takaisin Vuosaareen, Minna kertoo samalla kun aallot keinuttavat venettämme.

Vuorisalot pitävät venettä kesämökkinään. Kuva: Jenna Lehtonen

Paluupäätös oli helppo, sillä Markku kaipasi merelle. Takana oli veneettömiä vuosia, jolloin hän oli kävellyt satamissa ja haaveillut omastaan.

Vuonna 1989 talouteen hankittiin  ensimmäinen  tuhansia markkoja maksanut purjevene, jonka jälkeen tuli toinen, hieman pidempi versio edeltäjästään. Kun vene myytiin, Vuorisalot elivät kuusi vuotta ilman venettä. Se oli pitkä aika miehelle, joka oli viettänyt lapsuutensa kesät Kuorsalon saarella Haminan läheisyydessä.

Merellä sää voi muuttua nopeasti, mutta taitava purjehtija osaa välttää sumun ja ukkosen. Kuva: Jenna Lehtonen

Markku uskoo, että meri tuli tilalle siinä vaiheessa, kun hänen äitinsä menehtyi.

– Kai se jotain laukaisi. Elämä tuntui tyhjältä. Meri oli se lapsuudesta tuttu juttu. Ajattelin, miksi sitä ei ollut aikuisena.

Sinipurjehtijakurssin aikoinaan käynyt Markku kääntää ruoria yhtä tottuneesti kuin lapsena ja osoittaa ulapalla siintäviä punaisia ja vihreitä keppejä.

– En halua purjehtia keppihelvetin läpi, Minna vaikeroi.

Minulle valkenee, että nuo kepit ovat merkkejä, jotka osoittavat veneilijöille reitin, josta kulkea. Niin, meneehän Vuosaaren satamaankin laivaväylä, muistutan mielessä itselleni.

Markku kertoo, että tuuli puhaltaa kahdeksan metriä sekunnissa.

– Tämä ei ole vielä ihmeellinen aallokko. Saaret estävät suurempien aaltojen muodostumisen.

Vuosaaren alueeseen luetaan myös lähisaaret, joita on lähes kolmekymmentä. Kuva: Jenna Lehtonen
Monissa Itä-Helsingin saarissa on jäljellä vanhaa rakennuskantaa, joka muistuttaa kalastajien perinteestä ja huviloiden aikakaudesta. Kuva: Jenna Lehtonen

Uteliaat norpat uivat perään

Tuossa on Iso Villasaari ja tuossa on Pieni Villasaari, Minna näyttää kartalta. Näyttää olevan niin, että Vuosaaren kadut ovat perineet nimensä saarilta. Jos en näkisi Itäkeskuksen tornia, olisin aivan ulapalla sijainnistamme.

Kuljemme niin hiljaa, että lähellä kelluvat joutsenet eivät kiinnitä meihin mitään huomiota. Läheisellä rannalla ui koira, jolle heitetään keppiä. Roihuvuoren vesitorni seisoo puiden yllä kuin pieni harmaa tikkari. On tavallinen sunnuntai-iltapäivä, mutta minusta tuntuu kuin olisin aikataulujen, kiireen ja toimistoarjen ulottumattomissa.

– Kun laiturista lähdet, niin et enää mieti yhtäkään työjuttua, Markku kuvailee ja nostaa kättään viereiselle veneilijälle.

Tuntuu, että merellä suomalaiset muuttuvat ihmisiksi, jotka hymyilevät ja katsovat silmiin. En yhtään ihmettele, miksi Vuorisalot viihtyvät viikonloppuisin venekerhon yhteisillä saaripaikoilla, joissa saunotaan, grillataan ja juodaan vähän viiniä. Se kuulostaa utopistisen hyvältä.

– Toin kerran työpaikkani myyntijohtajat veneelle, kun ukkosmyrsky yllätti meidät kesken saunomisen. Loppuillasta kaikki kuorsasivat veneessä. Oli se ainakin elämys espanjalaiselle vieraalle, Markku kertoo huvittuneena.

Muitakin hauskoja juttuja on sattunut, kun veneessä on majaillut koko perhe.

– Kerran purjehdimme tyynellä kelillä Pyhtään Kaunissaareen ja lapset roikkuivat köyden varassa veneen perässä. Yhtäkkiä tytär huusi, kun kymmenen metrin päähän ilmestyi kaksi norppaa. Nehän ovat uteliaita eläimiä, Vuorisalot muistuttavat.

Mustat viivat kertovat reitin, josta kuljimme. Kuva: Jenna Lehtonen
Aurinkolahden kadunnimet on nimetty auringon, sään, ruusujen ja vanhojen huviloiden mukaan. Kuva: Jenna Lehtonen
Minna on kiinnittänyt huomiota lehtijuttuihin, joissa Itä-Helsinkiin suhtaudutaan ennakkoluuloisesti. Kuva: Jenna Lehtonen

Rusettireittejä

Markku osoittaa navigaattorista reittiä, jonka olemme kulkeneet. Kuvio näyttää rusetilta. Tämän reissun päätteeksi Itä-Helsinki saa päässäni aivan uuden ulottuvuuden, kun olen nähnyt rannat, saaret ja poukamat. Meren huuhtomat kivet, hitaasti lentävät haikarat ja metsien peittämät puutalot muodostavat mieleeni maisemataulun. Sellaisen, joita näkee kesämökkien seinillä roikkumassa. Se, mikä tuntuu minulle uudelta, on Vuorisaloille arkea.

– Kaikki eivät tykkää Itä-Helsingistä, mutta mitä sitten, me tykätään, Minna jatkaa.

– Ajattele nyt, jos me asuttaisiin jossain Vantaan Koivukylässä tai Korsossa, Markku vitsailee ja katsoo vaimoaan.

Hiekkalaajanrantaan vuoden 2017 syksynä muuttaneista Vuorisaloista näkee, että he viihtyvät yhtä hyvin toistensa seurassa kuin Vuosaaressa.

Meri vetää puoleensa sekä retkeilijöitä että luonnonystäviä. Itä-Helsingin saaristo tarjoaa monia mahdollisuuksia. Kuva: Jenna Lehtonen
Kerran Markku unohti purjehdustakkinsa grillipaikkaan. Seuraavana aamuna takkia ei enää näkynyt. Kuva: Jenna Lehtonen