Rap-artisti Dilemma vietti lapsuutensa Espoossa, mutta muutti äitinsä kanssa Kulosaareen yläasteikäisenä. Sen jälkeen elämässä alkoi ajanjakso, joka vaikuttaa miehen ajatuksiin yhä.

Jos Joonas Linnamaa olisi nuoruusvuosinaan ilmestynyt kaveriporukassa Itä-Helsingin Marjaniemeen, joku olisi luultavasti hälyttänyt paikalle poliisit. Se on miehen oma arvio nyt, kun ikävuosia on kertynyt pian 30.

Merenrantatonttien ja arvoautojen keskellä nahkatakkiin ja repalaisiin housuihin pukeutunut tatuoitu räppäri herättää kysymyksiä. Niitä herää vielä enemmän, kun Linnamaa avaa kolmikerroksisen omakotitalon toisen ulko-oven ja toivottaa tervetulleeksi kylään.

–On hyvä, ettei kukaan yleensä tule tänne. Saan olla rauhassa omassa kuplassani. Olen asunut sellaisissa keskustakämpissä, joissa oli joka päivä bileet. Ei minun tarvitse kokea sitä samaa enää täällä.

Sijainti on rauhan kannalta optimaalinen, sillä läpikulkuliikennettä ei juuri ole. Kadulla on hiljaista.

Eteisessä kuulen selityksen, miksi kahden oven julkisivu hämää ensikertalaista. Seisomme entisessä paritalossa, josta on kaadettu seiniä. 1950-luvun rakennuksen olohuoneesta näkee suoraan merelle. Kesäaikaan joku voisi olla maisemasta kateellinen, mutta tammikuu on peittänyt parvekkeen raskaalla lumella. Parempi pysyä sisällä.

Värikkäiden räsymattojen, antiikkisohvan ja akvaarion väliin on vaikea mieltää artistia, jonka biiseissä kerrotaan muun muassa perheväkivallasta, kiusaamisesta ja itsemurha-aikeista.

Matkalla kellarikerrokseen ohitamme tulevan luokanopettajan, muotisuunnittelijan ja kombudza-yrittäjän reviirin. Alakerran vaaterekit paljastavat, että ne kuuluvat esiintyjälle. Seinien marmorilaatoista voi päätellä, että tila on aikoinaan toiminut saunan pukuhuoneena. Sen tilalle on tullut jotain ihan muuta.

---

Mainos:

---

Espoosta itään

Vielä 20 vuotta sitten Linnamaa oli espoolainen. Nyt Dilemma -artistinimellä räppäävä muusikko on asunut Marjaniemessä yli kaksi vuotta, ja mieltää itsensä enemmän itähelsinkiläiseksi kuin espoolaiseksi. Siihen on syynsä, sillä hän muutti äitinsä kanssa Niittykummusta Kulosaareen 12-vuotiaana.

–Tämä kämppä toi minut takaisin tänne. Tuntuu kuin olisin palannut kotiin. Vähän niin kuin Leijonakuninkaan Simba, joka lähti kapinallisena kyseenalaisista olosuhteista ja palasi sankarina.

Kyseenalaisilla olosuhteilla Linnamaa viittaa omaan nuoruuteensa ja ennen kaikkea siihen tanssia ja sarjakuvia harrastaneeseen poikaan, joka hän silloin oli. Odotukset olivat korkealla, kun muuttopäivä Kulosaareen lähestyi. Uusi alku, uusi koulu, uudet kaverit, kaiken piti olla kunnossa. Toisin kävi.

Väkivaltaa koulussa ja kotona

Uudella yläasteella tulokkaaseen suhtauduttiin penseästi. Pienikokoinen poika, joka lausui s-kirjaimen eri lailla kuin muut, oli kiusaajille helppo kohde. Kun Linnamaalta kysyy, milloin kiusaaminen loppui, hän ei osaa enää sanoa. Muistojen ääriviivat ovat haalistuneet.

–En tiedä, loppuiko se, vai totuinko siihen.

Linnamaa muistaa yksittäisiä väkivaltatilanteita, kun kiusaajat iskivät juuri ennen tunnin alkua. Hänen mukaansa kukaan ei puuttunut toimintaan, eikä teini-ikäinen poika myöskään halunnut puhua asiasta. Päinvastoin, hän käpertyi entistä enemmän kuoreensa.

Paha olo kasvoi kotona, sillä äidin silloinen miesystävä osoittautui niin ikään väkivaltaiseksi. Vielä siihen aikaan Itä-Helsinki näyttäytyi kasvavalle nuorelle paikkana, jossa turva löytyi milloin ostarin kulmalta, milloin kauppakeskuksen käytäviltä. Siellä kuunneltiin hiphop-musiikkia ja testattiin omien lyriikoiden voimaa. Vielä silloin Linnamaa oli enemmän sivustaseuraaja kuin esiintyjä.

–Hengasin sellaisessa porukassa, jossa kaikki halusivat olla ihan missä tahansa muualla kuin koulussa tai kotona. Olimme auktoriteettivastaisia, emmekä pitäneet määräilystä.

Niihin aikoihin radiossa soi Eminem ja Bomfunk MC’s. Samoissa ympyröissä pyöri kavereita, joiden potentiaalin näki jo varhain. Räppäri mainitsee esimerkkinä Mikael Gabrielin, jota hän arvostaa edelleen.

–Miklusta näki selkeästi, että hän tulee onnistumaan. En ikinä kyseenalaistanut sitä. Kaikilla muilla tekstit olivat uhoa, Miklu räppäsi rakkaudesta ja tunteista.

Lahjakas puhelinmyyjä

Linnamaa uskoo, että hänen nuoruusvuosiensa kokemukset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, miksi hän myöhemmin kiinnostui rap-musiikista toden teolla. Yläasteen päätyttyä nuori mies jatkoi media-lukioon, josta tie vei muutamaksi vuodeksi puhelinmyynnin pariin.

Jo työn alkumetreillä kävi selväksi, että Linnamaa oli luonnonlahjakkuus. Hän myi kanavapaketteja siihen tahtiin, että eteni puolessa vuodessa myyntivalmentajaksi. Entinen ulkopuolinen ja sivustaseuraaja tunsi vihdoin olevansa jossakin hyvä.

–Yhtäkkiä olin heti ensimmäisen viikon jälkeen superstara. Pystyin naamioitumaan oman nimeni taakse. En enää ollut pieni, laiha ja heikko, koska eihän puhelun vastaanottajalla ollut hajuakaan, kuka soitti. Se oli sairasta tarinaa ja legendaa, mitä heitin.

Tittelit vaihtuivat, palkka nousi ja kotiosoite löytyi Töölöstä. Silti tuntui siltä, että jotain puuttui. Työ ei enää tuntunut tarpeeksi merkitykselliseltä. Elettiin vuotta 2016, kun Linnamaa lähetti levy-yhtiölle sähköpostia. Alkoi kirjeenvaihto, joka päättyi levytyssopimukseen.

–Siinä vaiheessa minulla oli yksi biisi, Kylmää ja kuumaa, jonka perusteella minut kiinnitettiin. Ymmärtääkseni se on alalla hyvin epänormaalia. Ei minulla ollut hajuakaan, mitä julkaistaan seuraavaksi.

Linnamaan mukaan hän oli siinä vaiheessa aivan keltanokka. Hänellä ei ollut visiota tai suuria musikaalisia kykyjä, mutta hänellä oli tarinoita, ajatuksia ja kokemuksia. Sanottavaa riitti niin paljon, että ruutuvihkon rivit alkoivat täyttyä. Linnamaa tiesi, että hän haluaa kertoa siitä, mistä oli siihen asti vaiennut.

–Rap-musiikki on traumaattisten lapsien kahluukenttä. Omien kokemusten kautta syntyy joku todistelun halu ja tahto voittaa omat demonit. Se voi olla aika iso tekijä DNA:ssa, kun lähtee tekemään hiphop-musiikkia.

Linnamaa lähti, hän vaihtoi myyntihommat musiikkiin.

Uusi suhde Itä-Helsinkiin

Marjaniemen kodin sohvalla istuu tyytyväinen kaveri. Vaikka koronapandemia laittoi viime keväänä räppärin keikkakalenterin uusiksi, musiikkia on syntynyt tasaiseen tahtiin. Seuraava single ilmestyy 19. helmikuuta.

Tähän mennessä biisejä on tehty muun muassa Toni Wirtasen, Terhi Kokkosen, Mira Luodin ja Pelle Miljoonan kanssa, ja musiikkivideoilla on nähty tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä, kuten esimerkiksi Martti Suosalo. Vuonna 2017 Ensi- ja turvakotien liitto myönsi artistille Hyvä teko lapselle -tunnustuspalkinnon Mä en pelkää sua enää -biisin ja sen musiikkivideon johdosta.

Spotifyssa Dilemman Siunauksii -biisi on striimannut kultaa, sillä sitä on kuunneltu lähes 2,5 miljoonaa kertaa. Tuloksia on tullut samanlaisella tahdilla kuin puhelinmyyjänä.

Linnamaa uskoo, että niihin on johtanut periksiantamaton luonne. Yleensä hän tietää jo kappaletta tehdessään, kenet hän haluaa siihen mukaan. Kuten artistinimistä voi päätellä, soittaja on osannut perustella pyyntönsä. Entinen puhelinmyyjä ei vieläkään voi sietää sitä, jos joku sanoo ei.

–Puhelinmyyjänä sinulla on 10 sekuntia aikaa. Täytyy tietää, miten sille ihmiselle puhutaan ja mikä hänelle on tärkeää. Se on arvokas taito osata.

Kylmäsoittoja artisti vertaa lavalle menoon ja talviuintiin. Niistä jälkimmäiseen Marjaniemi on tarjonnut otolliset olosuhteet. Koronan myötä Linnamaan on voinut bongata entistä useammin laiturin päästä, kuntosalilta tai saunan lauteilta. Viime vuoden takainen pakollinen pysähtyminen sai miehen kyseenalaistamaan omat arvonsa ja opetti lähtemään pitkille kävelymatkoille niin, ettei korvissa ole kuulokkeita.

–Katson Itä-Helsinkiä ihan eri silmin kuin silloin nuorempana. Olen parantanut vanhoja muistoja ja kävellyt vanhoihin paikkoihin eri fiiliksissä, täynnä valoa ja voimaa. Itä on kuin iso voimalaitos. Täältä tulee jengiä, joka pärjää aika hyvin tuolla kentillä.

Sattuneesta syystä Itä-Helsinki vilahtaa myös Dilemman musiikkivideoilla. Nähtäväksi jää, millaista tuotantoa maanläheisestä Marjaniemestä jatkossa tehdään. Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, artisti painottaa tulevaisuudessa entistä enemmän muun muassa feminismiä. Naiset ovat lapsuudesta lähtien edustaneet Linnamaalle niitä, joihin voi luottaa.

–Minulla ei ole koskaan ollut ihailtavaa isähahmoa, jota voisin katsoa ylöspäin. Elämäni tärkeimmät ihmiset ovat aina olleet naisia. Miehet ovat joko lähteet menemään tai kohdelleet huonosti. Jos fanittaisin musiikissani sellaista roolia, kääntyisin itseäni vastaan.

Linnamaa painaa Play-nappulaa, ja entisessä saunan pukuhuoneessa alkaa soida uusi biisi. Edelliseltä asukkaalta kuullun huhun mukaan sen kuulee myös kellarikerroksessa asuva vanhan miehen kummitus.