Itä-Helsingin Laajasalossa sijaitseva Villa Furuvik toimii nykyisin juhlapaikkana, joka sopii niin häihin kuin yritystilaisuuksiin. Yrittäjä Tea Lindbergin mukaan vanhan kartanon ostaminen vaati ripauksen rohkeutta ja hulluutta.
Alastomat naiset makasivat peittojen päällä ja nauttivat kesäpäivästä. Silloin Tea Lindberg, 42, ajatteli, että hänen on pakko puuttua baby shower -juhlien kulkuun.
"Kartanossa alkaa hetken päästä akateeminen väitösjuhla", Lindberg vihjasi seurueelle kohteliaasti.
Tuo kerta on yksi niistä harvoista, jolloin Furuvikin kartanon asiakkaita on jouduttu ohjeistamaan. Yleensä alueella ollaan ja eletään kuin yhtenä isona perheenä. Välillä naapurin remonttimiehiä lainataan kaivamaan pihamaan kannot ylös, välillä ohikulkijoilta pyydetään apua trampoliinin kasaamiseen. Laajasalon vanhimman huvilan pihamaalla on nähty paljon.
Kesäkuussa kartanon pehtoorittarena toimiva Anni Holmström, 30, vastasi filmiryhmän puheluun. Hänelle esitettiin kaksi kysymystä: ”Löytyykö teiltä pyörää, joka haluaa kuviin? Onko teillä painepesuria?” Molempiin kysymyksiin vastattiin myöntävästi. Lindberg näyttää lopputuloksen puhelimestaan. Silmien eteen avautuu kuva, jossa näyttelijä Aku Hirviniemi pyllistää nelinkontin alastomana nurmikolla, ja hänen takalistoonsa on suunnattu painepesuri.
– Se oli sellainen ihan tavallinen maanantai. Söimme lounasta ja katsoimme ikkunasta pihalle, jossa Hirviniemi pyllisti, naiset nauravat ja kertovat näyttelijän kutsuneen heitä Horovikin tytöiksi.
Tervetuloa saarelaiseksi
Catering-alalla yli 20 vuotta toiminut Lindberg sai kesällä 2017 ystävältään linkin, joka kannatti avata. Ilmoituksessa kerrottiin vuonna 1884 käyttöön otetusta itähelsinkiläisestä huvilasta, joka etsi uutta omistajaa. Yhdistyskäytössä viimeisimmät vuotensa olleet Helsingin kaupungin omistamat rakennukset kaipasivat huolenpitoa. Suojellun kaksikerroksisen huvilan lisäksi myynnissä olivat pihapiiriin kuuluva tilanhoitajan sivurakennus, entisenä kanalana toiminut talousrakennus, rantasauna ja kivikellarin jäännökset.
Jo vuosia aiemmin työn kautta tutuksi tullut keltaiseksi maalattu rakennus herätti Lindbergin kiinnostuksen. Jos hän olisi tarjonnut muutaman kymmenen tuhatta vähemmän, kartano olisi myyty jollekin toiselle. Neljännen polven yrittäjällä kävi tuuri. Hän oli jo pitkään haaveillut Helsingin läheisyydessä sijaitsevasta kesämökistä meren rannalla.
Mainos:
Paikalliset toivottivat yrittäjän tervetulleeksi saarelaiseksi.
– Joku kohtalonoikku tämä oli. Vaati vähän hulluutta, rohkeutta ja heittäytymistä lähteä näin isoon projektiin, Lindberg kertoo tyytyväisenä nyt, liki vuotta myöhemmin, ja vilkuttaa autolla saapuvat asiakkaat tervetulleiksi pihaan.
Hän tietää, että kaikki eivät pysty elämään, jossa työ ja vapaa-aika kietoutuvat tiiviisti yhteen. Arjen ja työn keskenään sekoittuminen on pitkään juhlapalvelualalla toimineelle yrittäjälle luontevaa: illalla hampaita pestäessä ikkunan alta saattaa kulkea saunojia pyyhkeet lanteilla ja kaljatölkit kädessä.
Viiden tunnin työhaastattelu
Pehtooritar Holmström napsauttaa kahvinkeittimen päälle ja poimii nurmikolta roskia kävellessään niiden ohi. Näyttää siltä, kuin hän olisi asunut täällä pitkään.
– Vielä viime talvena olin puolisen vuotta töissä Lapissa, sen jälkeen olin työtön ja koditon. Luovuin kaikesta ja lähdin Italiaan lomalle. Kun palasin, tililläni oli ehkä 30 euroa. Halusin silti luottaa siihen, että elämä kantaa.
Ja elämä kantoi. Käänteeseen riitti sosiaalinen media ja yksi yhteinen ystävä. Lindberg oli huhuillut Facebookissa kahdeksi viikoksi apukäsiä konserninsa uuden yrityksen saunavuokrauksen käynnistämiseen, kun molemmat naiset tunteva mies vinkkasi pestistä Holmströmille.
– Tulin tänne työhaastatteluun toukokuisena sunnuntaina, juttelimme lopulta viisi tuntia. Alkuperäinen ajatus parin viikon pestistä oli pian unohdettu, yhtäkkiä kaikki klikkasi. Aloitin työt seuraavana päivänä. Pian huomasin myös asuvani paikassa, joka vastasi kaikkiin toiveisiini, Holmström innostuu kertomaan.
– Luovuin myös vanhasta urastani pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen mennyt sinne, minne kutsu kulloinkin käy. Lapista palattuani oli aika taas jollekin uudelle. Nyt tuntuu, että olen kotona.
– Anni on kuin tehty tähän paikkaan. Täällä pärjää, kun osaa tarttua asioihin ja sopeutuu muuttuviin tilanteisiin, Lindberg jatkaa.
Aurinkoiset kuukaudet meren äärellä ovat opettaneet, että koska tahansa voi tulla ohiajavasta veneestä puhelu, jossa tiedustellaan pääseekö rantasaunaan löylyihin heti. Helteinen kesä on tehnyt saunasta erityisen suositun paikan.
Vastaremontoidun saunan vieressä on kaupungin omistama hiekkaranta, mutta harva tietää paikasta, joka on etenkin paikallisten lapsiperheiden suosiossa.
– Käy täällä myös kylmävesiuimareita ympäri vuoden, Lindberg sanoo ja vastaa puhelimeensa.
Lastulevyjä ja muovimattoja
Arkkitehti Karl August Wredenin suunnittelema Villa Furuvik on yksi niistä kartanoista, jotka muistuttavat Helsingin itäisen rannikon kartanolaiselämästä. Holmström näyttää vanhoihin hirsiin piirrettyjä lyijykynämerkintöjä, joilla on ikää lähes 150 vuotta. Kartanon välikatosta on kaivettu esiin myös vanhoja lehtiä, jotka paljastavat edellisen asukkaan. Furuvik oli 1930-luvulle saakka Furuhjelmin perheen omistuksessa. Vapaa-ajan käyttöön suunnitellun rakennuksen osti Niilo Ilmari Lehtinen vuonna 1942. Helsingin kaupunki puolestaan osti kartanon Lehtisiltä vuonna 1991.
Lindberg sai haaveensa kaupan päälle itselleen työmaan, josta hommat eivät lopu kesken. Perinnerakentaminen, vanhat talot, huonekalut ja esineet ovat aina miellyttäneet häntä. Se selittää, miksi rakennukset ovat sisustettu antiikkiesineillä ja vanhoja huonekaluilla, jotka sopivat kuin korkokenkä Tuhkimolle. Sillä välin, kun jotkut rakentavat uutta Kruunuvuorenrantaa, Furuvikissa entisöidään vanhaa.
Puuhaa riittää huonekalujen tuunauksesta kattoremontin suunnitteluun. Pienen kierroksen kävelyllä näkee niin rakennuspölyn täyttämiä huoneita kuin työmaa-alueita lastulevyineen.
– Ei täällä vielä valmista ole. Rakennuksia remontoidaan jatkuvasti ja osassa tiloista näkyy vielä aikaisempien vuosikymmenten remonteissa tehtyjä pintoja, jotka eivät sovi 1800-luvun henkeen, Lindberg sanoo.
Holmstöm on samaa mieltä. Hän kauhistelee etenkin muovimattoja, jotka eivät sovi vanhaan hirsitaloon lainkaan.
Lindbergin mukaan kaikki saarelaiset eivät miellä asuvansa idässä. Se on helppo ymmärtää vielä, kun paikalle pääsee vain yhtä kaksikaistaista siltaa pitkin ja joukkoliikenteestä muistuttaa muutama yksinäinen Herttoniemeen kulkeva bussi.
– Itä on kahtia jakautunut paikka. Toiset ajavat Audeilla ja toisilla ei ole varaa bussilippuun. Metron varrella on kaikenlaisia keskittymiä, Holmström toteaa.
Jos Laajasalo tuntuu olevan sivussa, Furuvik on vielä sivummalla. Nähtäväksi jää, miten Kruunusillat muuttavat ajatuksia. Toistaiseksi kesäpäivät soljuvat kartanolla yhtä lempeästi kuin aallot osuvat laituriin. Kun upottaa jalkansa mereen ja antaa tuulen tuivertaa hiukset sekaisin, kesäillan vapaus viettelee kuin ohimennen.
