Christian Redberg oli nuorena lahjakas uimari. Sitten kaikki meni mönkään. Nykyään hän kirjoittaa kokemuksistaan biisejä ja toivoo, että niistä on apua nuorille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Katujen Ääni -nimellä räppäävä mies on juuri julkaissut yhteisen kappaleen iskelmälaulaja Markku Aron kanssa.
2000-luvun puolivälissä parikymppinen mies työntää ampuma-aseen kurkkuunsa. Hänen ympärillään lojuu narkomaaneja, jotka ovat päätyneet samaan Malmilla sijaitsevaan yksityisasuntoon. Siinä pisteessä nuori elämä tuntuu niin toivottomalta, että se saisi loppua. Juuri ennen laukaisua mieleen iskostuu ajatus siitä, että itsemurha on luusereiden ratkaisu. Mies laskee aseen.
Historiansa takia Christian Redberg, 32, on vaihtanut sukunimeään. Aiheen arkaluonteisuuden vuoksi hän haluaa esiintyä jutussa mieluummin toisella nimellään kuin etunimellään. Kun haastateltavan tarinoita kuuntelee, valinta tuntuu ymmärrettävältä ratkaisulta. Niitä toisenlaisia, epäonnistuneita lopputulemia, miehen elämänjanalta löytyy enemmän kuin keskivertokansalaiselta.
Redberg on ollut osallisena muun muassa petoksissa, varkauksissa ja pahoinpitelyissä. Niiden lisäksi hän on sekaantunut huumausaineisiin ja tuomittu esimerkiksi törkeästä vapaudenriistosta, ryöstöstä ja kotirauhan rikkomisesta. Kerran Redberg miltei tappoi miehen lyömällä tätä päähän.
Viinaa ja väkivaltaa
Lapsuusmuistot Kontulan ja Vesalan ajoilta ovat lasisia. Redbergin mukaan hänen perheensä vaikutti ulospäin täysin tavalliselta, mutta idylli oli pelkkä kulissi. Ennen kuin hänen vanhempansa erosivat, kotona juotiin ja riideltiin. Normaali arki oli sitä, että isä haukkui äitiä huoraksi ja repi tämän hiuksia. Milloin oltiin yhdessä, milloin erottiin. Myös lapset saivat osansa. Redberg oli isosiskoaan kapinallisempi ja kärsi siksi isän kovista otteista enemmän.
–Faija oli sellainen vanhan liiton mies, äkkipikainen mutta rakastava. Hän ei oikein jaksanut kuunnella vastaväitteitä.
Etenkin sepittäminen johti seurauksiin. Jos valheesta jäi kiinni, tilanteesta ei enää selvinnyt kuin musti veräjästä. Redberg muistaa erään kerran, kun hän murtautui 8-vuotiaana kellarivarastoon naapurinsa kanssa. Huoltoyhtiö pääsi poikien jäljille, mutta isä kiisti lapsensa syyllisyyden. Redberg nimittäin väitti, ettei hänellä ollut asian kanssa mitään tekemistä.
–Kun isä sai jälkikäteen tietää totuuden, hän kaarsi koulun pihaan autolla ja käveli luokkaamme kysymään, olenko siellä.
Mainos:
Vaikka tunti oli kesken, se ei estänyt isää hakemasta poikaansa kotiin. Asiat selvitettiin miesten tyyliin. Tai kuten Redberg ilmaisee, itähelsinkiläiseen tapaan, jossa asiat hoidetaan asioina. Oppi ei mennyt remmillä perille, mutta katkeruus kasvoi. Se johti sääntöjä vastaan kapinoimiseen ja kehnoon koulumenestykseen, Redberg muistelee.
Tappeleva uimarilupaus
Koulut eivät halunneet oppilaakseen poikaa, joka osallistui tappeluihin ja päätyi jälki-istuntoihin. Redbergin mukaan hän oli opettajien silmissä aina syyllinen, vaikka omien sanojensa mukaan kyse oli usein itsepuolustuksesta. Sen seurauksena jollain saattoi murtua nenä. Miten tahansa käyttäytyikään, kotona ei jaettu kiitoksia eikä kehuja.
–Meidän perheessä ei ollut sellaista, että oltaisiin sanottu tekemisistä jotain hyvää. Jos epäonnistuit, niin lauottiin, mitä vittua, oletko vammainen.
Urheilu oli ainoa asia, joka antoi voimaa. Teini-ikään mennessä Redberg oli saavuttanut uinnissa lähes kaiken, mitä hän halusi. Luonne ei antanut periksi puolitehon tekemiseen, vaan kaikkeen antauduttiin täysillä. Siksi treenejä oli parhaimmillaan 13 kertaa viikossa. Kerran kun kisat päättyivät normaalia huonommin, isä ohjasi poikansa altaasta harjoittelun pariin.
–Ajoimme suoraan skaboista renkaat vinkuen treenisalille uudestaan. Vedettiin pari tuntia vähän jumppaa. Isä sanoi, että koita ensi kerralla vähän paremmin, ettei tarvitse hävetä silmiä päästä. Ethän sinä noin onneton voi olla.
Nuorta uimaria ei kannustettu eikä häviämistä ymmärretty. Redbergin mukaan isän vaalima asenne oli se, että elämässä epäonnistuu kaikessa, mihin ryhtyy. Viesti välittyi sukupolvelta toiselle. Mitä lähemmäksi täysi-ikäistyminen tuli, sitä vähemmän uinti maistui. Treeneistä tuli pakkopullaa. Joskus nuori mies menestyi kisoissa, vaikka oli edellisiltana polttanut pilveä.
Olkapäävamma johti ahdinkoon
Varsinainen alamäki alkoi loukkaantumisesta. Sillä kertaa harjoiteltiin refleksejä ja nopeutta. Kun Redberg otti vauhtia, vastapuolen piti ottaa hänestä kiinni, ei väistää tieltä. Uimarilupaus törmäsi kivikovaan pylvääseen olkapää edellä. Venähdys johti särkyyn, joka ei lähtenyt Buranalla. Treenit jatkuivat, mutta kipu ei hellittänyt otettaan.
Uinnissa oli mahdotonta nostaa tasoa ylöspäin, mutta Redberg ei antanut periksi heti. Hän lähti Espanjaan uintileirille, jossa realiteetit tulivat vastaan. Pienestä valittaminen tuntui hankalalta, mutta kipu vaikeutti nukkumistakin. Valmentajan vinkkaamat pyörätreenit eivät ilahduttaneet. Lopulta välit kiristyivät Redbergin mukaan niin, että hänelle ehdotettiin lajin lopettamista.
–Yritin sanoa, että olen loukkaantunut, en halunnut lintsata.
Illalla Redberg sanoi samassa hotellihuoneessa olleelle itähelsinkiläiselle kaverilleen, että hänen uintiuransa on tullut päätökseen. Ilmoitus johti siihen, että alaikäiset päätyivät juhlimaan läksiäisiä Espanjan yöhön. Sen jälkeen alkoi tapahtumasarja, josta Redberg ei muista kaikkea. Hän joi itsensä sellaiseen humalaan, josta lähtee muisti. Hän muistaa ravintolan, biljardi-ottelun ja espanjalaiset miehet, joiden ulkonäkö viittasi rikollisuuteen.
Vedonlyönti paikallisten kanssa ei päättynyt hyvin. Alaikäiset juoksivat baarista ulos espanjalaiset miehet kintereillään, mutta kaverukset selvisivät hotelliin karkuun. Seuraavana aamuna oman oksennuksensa keskelle sammunut Redberg heräsi siihen, kun valmentaja herätti hänet hotellihuoneen lattialta. Urheilu-ura päättyi siihen paikkaan.
Redbergin mukaan hänen isänsä ei pitänyt lopettamispäätöksestä lainkaan, mutta lähes täysi-ikäisellä pojalla oli jo oma tahto. Yksi kotitappelu johtikin siihen, että ovi kävi. Sen jälkeen talossa oli taas rauha.
Uusi perhe löytyi alamaailmasta
Kertomansa mukaan Redberg lähti viikoksi radalle. Hän löysi majapaikan, jossa viihtyi rikollisjengiläisiä. Tarjolla oli avaimet ja amfetamiinia. Kun Redberg myöhemmin yritti palata isänsä luo, se ei enää onnistunut. Vaihtoehdot olivat vähissä, mutta uudet alamaailman tuttavuudet tarjosivat lohtua. He olivat uusi perhe.
Nuorelle tulokkaalle tarjottiin kalustettu asunto ja ruokaa. Vuokranmaksusta ei aluksi puhuttu mitään. Juhliminen vaikutti ilmaiselta siihen saakka, kunnes Redbergin syliin heitettiin annos kannabista, joka piti myydä eteenpäin. Vastaan ei voinut kiemurrella. Jos halusi säilyttää henkensä ja pitää katon pään päällä, oli tehtävä tismalleen sitä, mitä käskettiin. Laittomuudet palkittiin seteleillä. Se kannusti jatkamaan, ja vähitellen olotilasta tuli lähes voittamaton. Jos portsari sanoi, ettei baarissa ole enää tilaa, yhden puhelun jälkeen Redberg pääsi sisään. Harva tiesi, että hän myi yökerhossa pillereitä.
Juttuja kertoessaan Redberg katsoo suoraan silmiin ja vaikuttaa vilpittömältä. Samalla hän kuitenkin jättää joitakin asioita kertomatta, eikä muista vuosilukuja tai tapahtumapaikkoja oikein. Kun hän kertoo vanhasta alaikäisenä tehdystä velkojenperintäreissusta, tapahtumapaikkana toimi Itä-Helsinki. Käräjäoikeuden tuomioista selviää, että oikeasti kyse oli vuonna 2009 Vantaalla sattuneesta ryöstöstä ja pahoinpitelystä, jossa oli mukana kaksi alaikäistä tyttöä. Redberg oli tuolloin täyttänyt 21 vuotta, eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli mukana tekemässä pahaa.
–Sen haluan kaikille sanoa ja opettaa, että se mikä näyttää hyvältä ja helpolta, sellaista ei ole olemassa tässä maailmassa. Mikään ei ole ilmaista.
Nyt 32-vuotias mies on pahoillaan menneisyydestään ja väittää muuttuneensa. Samaa hän sanoo isästään.
Enon haimasyöpä pysäytti
Suunnilleen 10 vuotta sitten Redberg tapasi nykyisen puolisonsa, jonka kanssa hänellä on myös jälkikasvua.
–Olimme monta vuotta ensin kavereita. Tai en tiedä, voivatko kaverit saada lapsia, mutta niin. Minä puhuin, ja se kuunteli. Sitten se puhui, ja minä kuuntelin. Ennen meni niin, että minä puhuin ja muut pitivät turpansa kiinni. Sitten opin kuuntelemaan. Jos olet itse äänessä koko ajan, et näe vaaran merkkejä.
Parisuhde on lisännyt ymmärrystä etenkin isän käytöstä kohtaan. Kaikki ei ole aina niin helppoa ja yksinkertaista. Redbergin mukaan hänen kumppaninsa on osoittautunut hyväksi emännäksi, joka ymmärtää hänen taustansa. Aluksi oli vaikeaa ymmärtää, miten joku voi haluta toiselle hyvää, ilman vastapalveluksia. Redberg mietti pitkään, onko jossakin koira haudattuna. Sitä ei kuitenkaan ilmaantunut.
Rakkaus ei silti ollut ainoa syy, joka teki rikolliseen mieleen loven. Sen teki sairaalassa maannut haimasyöpää sairastanut eno, joka pyysi siskon poikaansa jättämään hämärähommat. Itsekin rikollisjengiin kuulunut mies muistutti viimeisinä elinpäivinään, että yhtä lukuunottamatta kukaan hänen niin sanotuista ystävistään ei tullut katsomaan häntä sairaalaan. Raaka näky kuolemaa tekevästä miehestä sai Redbergin mietteliääksi.
–Olin tottunut näkemään rotevan ja vahvan kaverin. Kun menin sairaalaan viimeisen kerran, katsoin pienestä ikkunasta osastolle ja lamaannuin hetkellisesti kokonaan. Hän oli kuin elävä luuranko. Mietin, voiko itselleni tapahtua samoin.
Redbergin mukaan hän käveli sairaalan käytävällä pitkään edestakaisin ennen kuin hänen puolisonsa kehotti häntä menemään huoneeseen. Siellä käytiin keskustelu, jonka sanoma avasi kuulijan silmät. Redberg käsitteli asian alkoholin ja lääkkeiden sekakäytöllä, ja elämä soljui eteenpäin.
Viimeisimmäksi jäänyt, kahden ja puolen vuoden vankilatuomio, antoi oman opetuksensa, vaikka tarkat rutiniit ja muiden käskyjen noudattaminen eivät edelleenkään miellytä.
Redberg haluaa lähes poikkeuksetta toimia päinvastoin kuin käsketään. Joskus siitä seuraa jotain hyvääkin.
Haaveammattina musiikki
Uuden vaihteen valinnut Redberg katsoo tänä päivänä ostareilla pyöriviä nuoria säälien. Hän haluaisi toimia varoittavana esimerkkinä ja kertoa kokemastaan niin, että edes joku välttyisi kokemasta vastaavaa. Rikollista polkua hän ei voi suositella yhdellekään ihmiselle.
–Silloinkin, kun tein pahoja asioita, ajattelin olevani hyvä ihminen. Jos kaverilla ei ollut rahaa vuokraan, ruokaan tai vaatteisiin, annoin rahaa. Ajattelin tekeväni hyvää niin, että maksan jotakin takaisin. Ei se ikinä puhdistanut omatuntoani.
Rankasta taustasta hyötyy viimeistään silloin, kun tarvitsee sisältöä luovaan tekemiseen. Omissa oloissaan Redberg etsi käsiinsä paperin ja kynän jo vuosia sitten. Hän kirjoitti biisejä salaa muilta. Kerran paperille rustatut lauseet saivat kaverin yllättymään. Hän kannusti jatkamaan, vaikka kaljapäissään ollutta Redbergiä hävetti. Helvetisti.
–Kaverini luki niitä ääneen. Ensin ajattelin, että täräytän häntä. Olin ihan vaikeana, kun hän kysyi tekstien kirjoittajaa. Sitten myönsin, että olen ne kirjoittanut, laita ne nyt vittuun.
Sen sijaan kaveri kehui tiukkaa tekstiä ja näytti sanoja muillekin. Kerrankin joku antoi positiivista palautetta. Porukassa ymmärrettiin, että kerrottavaa on niilläkin, joilla ei ole muijaa eikä hienoa autoa.
Nyt Katujen ääni -nimellä räppäävä Redberg toivoo, että voisi tulevaisuudessa auttaa syrjäytyneitä nuoria musiikin keinoin. Lisäksi hän opiskelee ammattikoulussa alaa, josta saattaa olla hyötyä asian suhteen.
Uusi iskelmälaulaja Markku Aron kanssa yhteistyössä toteutettu Silloin kun tiennyt en -kappale on lisännyt uskoa tulevaisuuteen. Redberg lähetti ensin sähköpostia laulajan managerille, mutta vastausta ei kuulunut viikkoihin. Sitten Aro otti itse yhteyttä ja kertoi kiinnostuneensa.
–Aluksi luulin, että joku pelleilee. Ei tällainen voi olla minun kohdalla totta, Redberg kertoo.
Sitä se kuitenkin on.
